måndag 22 september 2014

Weekend from....H....

Luultavasti kaikki Tukholmassa asuvat pesunkestävät bloggarit kirjoittaa tänään tästä karmeasta sateesta ja säämuutoksesta. No en ole Pekka (tai ehkä tässä tapauksessa Björniä) pahempi. Eli nyt tuli syksy. Eilen iltapäivällä alkoi kaatosade ja ukkosmyrsky joka jatkui pitkälle iltaa ja sataa taisi koko yön.
Aamulla ensimmäisen kerran harmittelin ettei meillä ole autoa kun kinastelimme kuka saa isoimman sateenvarjon ja astuin heti ensimmäiseksi syvään lätäkköön. Vettä oli tullut yön aikana ihan kiitettävästi ja yliopistolla suorastaa lainehti kun noustiin Tunnelbanasta  katutasolle.(hikisinä ja läkähdyksissä sen ahdistavan kolmipysäkkisen matkan jäljiltä).


Suurin osa paikallisista oli tietysti varustautunut asiaankuuluvasti pitkävartisilla Hunter- merkkisillä kumisaappailla (mäkin haluun!!) Ja kauniisti istuvilla sadetakeilla. Vielä on siis petrattavaa tähän sade-päivän lookiin.

Mutta vielä taaksepäin mennä viikonloppuun. Oltiin siis molemmat aikuiset tässä huushollissa puuduttavan räkätaudin kourissa. Tosin kuten kaikki tarkkaavaiset tietävät, siipallani tämä kyseinen diagnoosi lievimmässäkin muodossa on kuolemantauti. Tai siis ainakin käytös on kuin viimeisiä vetelevällä 100-vuotiaalla. Manflu, I hate you...

Joten viikonloppu meni siis ipadin, netflixin ja muiden rakentavien viihdykkeiden ja kalapuikkojen, pastan parissa. Perjantaina Dina ja Amos keksivät leiriytyä sohvan taakse ja nukkuivat koko yön päät vierekkäin siellä pesässä. Hauskaa nähdä miten niiden välillä kovinkin sotaisa ja toraisa suhde kehittyy koko ajan. Tietty leikit menee tosi paljon niin että Dina määrää ja Amos menee mukana, mutta viime aikoina Amos on kunnostautunut roolileikkien suhteen ja saattaa ehdottaa Dinalle että leikitään Winxejä. Käytännössä tämä leikki tarkoittaa päätöntä juoksua olohuoneessa kunnes jompi kumpi kaatuu tai satuttaa muuten vain itsensä. No, kyllä ne ensin päättää että minkä nimisiä Winxejä ne tällä kertaa on. 

Toinen suosittu leikki on koulu. Amos menee Dinan ovelle ja sanoo hej hej ja Dina ottaa roolin. Silmälasit hiuksiin, tärkeä kynä käteen ja ääni on kuin kuuntelisi Dinan luokanopettajaa nauhalta. On aika mahtava imitoimaan ja käyttää täysin samoja äänenpainoja, sanoja ja eleitä. Siinä Amos sitten istuu ja on tekevinään tehtäviä. Ja Dina paasaa lukujärjestyksestä ja teematunneista hieman lespaavalla tukholmalaismurteella. Priceless!!!
Tiskarit

Tänään on muuten otettu suuri askel Simonin elämässä. Ensimmäisen kerran sain Simonin toistamaan perässä äänteitä, tai äänteen jos tarkkoja ollaan. Tähän saakka on vain solkottanut omiaan, mutta tänään kun leikittiin legoilla ja sanoin, että lammas sanoo Bää, niin sieltä tuli perästä Bää..ja sitten meni pasmat ihan sekaisin kehuista niin, että juoksi "nolona" piiloon syliin ,kun tajusi tehneensä jotain tosi hienoa. Eli loppu ilta menikin sitten sitä jauhaessa...Bää, Bää, Bää...
Amoksen letit. 

Viikonlopun lusmuilun jälkeen oli virkistävää palata sivistyksen pariin ja kouluun. Mä ihan tosissani nautin opiskelusta, aihe on mielenkiintoinen ja tarkpeeksi käytännönläheinen yliopistotasolle. Ei liikaa teoriaa ja sopivasti päivänpolttavia aiheita ja politiikkaa.  Oon muuten super ylpeä itsestäni, kun sain kirjoitettua kurssityötä viime viikolla kiitettävän pitkälle ja aihe ja raamit on nyt hallussa. Ei tarvitse stressata siitä tällä viikolla kun meille tulee tupa täyteen (JEE JEE JEE!!!) vieraita Suomesta.

Ollaan muuten jääty (taas!) koukkuun "uuteen" tv-sarjaan. Killings. Aika pirun koukuttava. Ensin vähän ahdistava koska lähtöasetelma on hiukan liian realistinen just meidän kohdalle ( kolme lasta, vanhin tyttö ja kaks selkeesti nuorempaa poikaa...) koko ajan mietin että mitä itse tekisin tossa ja tossa tilanteessa. Mutta suosittelen. 

Huomenna menen haastatteluun Lärärjouren- firmaan, joka välittää ope-sijaisia Tukholmassa. Toivotaan että napaa ja voisin tehdä muutaman sijaisuuden viikossa! Välillä tuntuu tosi riipivältä katsella vieressä muita ulkomaalaisia opiskelukavereita,jotka ei vielä osaa ruotsia ja jotka yrittää epätoivoisesti löytää töitä. Ei ole helppoa. Monen kohdalla tilanne on se että rahaa on ekan lukukauden loppuun, mutta jos töitä ei löydy jää opiskelut siihen. Saa nähdä kuinka monen kohdalla näin käy. Toivottavasti ei monen. 

Mutta nyt nukkumaan! Natt Natt!!

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar