Weekend from....H....

Luultavasti kaikki Tukholmassa asuvat pesunkestävät bloggarit kirjoittaa tänään tästä karmeasta sateesta ja säämuutoksesta. No en ole Pekka (tai ehkä tässä tapauksessa Björniä) pahempi. Eli nyt tuli syksy. Eilen iltapäivällä alkoi kaatosade ja ukkosmyrsky joka jatkui pitkälle iltaa ja sataa taisi koko yön.

Aamulla ensimmäisen kerran harmittelin ettei meillä ole autoa kun kinastelimme kuka saa isoimman sateenvarjon ja astuin heti ensimmäiseksi syvään lätäkköön. Vettä oli tullut yön aikana ihan kiitettävästi ja yliopistolla suorastaa lainehti kun noustiin Tunnelbanasta  katutasolle.(hikisinä ja läkähdyksissä sen ahdistavan kolmipysäkkisen matkan jäljiltä).

Suurin osa paikallisista oli tietysti varustautunut asiaankuuluvasti pitkävartisilla Hunter- merkkisillä kumisaappailla (mäkin haluun!!) Ja kauniisti istuvilla sadetakeilla. Vielä on siis petrattavaa tähän sade-päivän lookiin.

Mutta vielä taaksepäin mennä viikonloppuun. Oltiin siis molemmat aikuiset tässä huushollissa puuduttavan räkätaudin kourissa. Tosin kuten kaikki tarkkaavaiset tietävät, siipallani tämä kyseinen diagnoosi lievimmässäkin muodossa on kuolemantauti. Tai siis ainakin käytös on kuin viimeisiä vetelevällä 100-vuotiaalla. Manflu, I hate you...

Joten viikonloppu meni siis ipadin, netflixin ja muiden rakentavien viihdykkeiden ja kalapuikkojen, pastan parissa. Perjantaina Dina ja Amos keksivät leiriytyä sohvan taakse ja nukkuivat koko yön päät vierekkäin siellä pesässä. Hauskaa nähdä miten niiden välillä kovinkin sotaisa ja toraisa suhde kehittyy koko ajan. Tietty leikit menee tosi paljon niin että Dina määrää ja Amos menee mukana, mutta viime aikoina Amos on kunnostautunut roolileikkien suhteen ja saattaa ehdottaa Dinalle että leikitään Winxejä. Käytännössä tämä leikki tarkoittaa päätöntä juoksua olohuoneessa kunnes jompi kumpi kaatuu tai satuttaa muuten vain itsensä. No, kyllä ne ensin päättää että minkä nimisiä Winxejä ne tällä kertaa on. 

Toinen suosittu leikki on koulu. Amos menee Dinan ovelle ja sanoo hej hej ja Dina ottaa roolin. Silmälasit hiuksiin, tärkeä kynä käteen ja ääni on kuin kuuntelisi Dinan luokanopettajaa nauhalta. On aika mahtava imitoimaan ja käyttää täysin samoja äänenpainoja, sanoja ja eleitä. Siinä Amos sitten istuu ja on tekevinään tehtäviä. Ja Dina paasaa lukujärjestyksestä ja teematunneista hieman lespaavalla tukholmalaismurteella. Priceless!!!

Tiskarit

Tänään on muuten otettu suuri askel Simonin elämässä. Ensimmäisen kerran sain Simonin toistamaan perässä äänteitä, tai äänteen jos tarkkoja ollaan. Tähän saakka on vain solkottanut omiaan, mutta tänään kun leikittiin legoilla ja sanoin, että lammas sanoo Bää, niin sieltä tuli perästä Bää..ja sitten meni pasmat ihan sekaisin kehuista niin, että juoksi "nolona" piiloon syliin ,kun tajusi tehneensä jotain tosi hienoa. Eli loppu ilta menikin sitten sitä jauhaessa...Bää, Bää, Bää...

Amoksen letit. 

Viikonlopun lusmuilun jälkeen oli virkistävää palata sivistyksen pariin ja kouluun. Mä ihan tosissani nautin opiskelusta, aihe on mielenkiintoinen ja tarkpeeksi käytännönläheinen yliopistotasolle. Ei liikaa teoriaa ja sopivasti päivänpolttavia aiheita ja politiikkaa.  Oon muuten super ylpeä itsestäni, kun sain kirjoitettua kurssityötä viime viikolla kiitettävän pitkälle ja aihe ja raamit on nyt hallussa. Ei tarvitse stressata siitä tällä viikolla kun meille tulee tupa täyteen (JEE JEE JEE!!!) vieraita Suomesta.

Ollaan muuten jääty (taas!) koukkuun "uuteen" tv-sarjaan. Killings. Aika pirun koukuttava. Ensin vähän ahdistava koska lähtöasetelma on hiukan liian realistinen just meidän kohdalle ( kolme lasta, vanhin tyttö ja kaks selkeesti nuorempaa poikaa...) koko ajan mietin että mitä itse tekisin tossa ja tossa tilanteessa. Mutta suosittelen. 

Huomenna menen haastatteluun Lärärjouren- firmaan, joka välittää ope-sijaisia Tukholmassa. Toivotaan että napaa ja voisin tehdä muutaman sijaisuuden viikossa! Välillä tuntuu tosi riipivältä katsella vieressä muita ulkomaalaisia opiskelukavereita,jotka ei vielä osaa ruotsia ja jotka yrittää epätoivoisesti löytää töitä. Ei ole helppoa. Monen kohdalla tilanne on se että rahaa on ekan lukukauden loppuun, mutta jos töitä ei löydy jää opiskelut siihen. Saa nähdä kuinka monen kohdalla näin käy. Toivottavasti ei monen. 

Mutta nyt nukkumaan! Natt Natt!!

Ahkera opiskelija...NOT

Ensimmäistä kertaa mulla on mahdollisuus jäädä kotiin ja lukea ja kirjoittaa koko päivä ilman lapsia. Painotus sanalla mahdollisuus.

Todellisuudessa olen jo ehtinyt käydä kaupassa, pestä pyykkiä, valmistaa lihamurekkeen ja sämpylätaikinan. Eli siis tehnyt kaikkea sitä mitä mun EI pitäisi tehdä.

Mutta kyllä mä olen jo avannut tietokoneen, etsinyt muistiinpanovälineet Dinan laatikosta ja aloittanut jähmeän maratonin kohti kurssitehtävän kirjoittamista.

Ensin täytyy vain:

- opetella hakemaan artikkeleita yliopiston kirjaston tietokannasta
- opetella miten nämä artikkelit ladataan mun ipadille
- lukea nämä artikkelit
- päättää mistä oikein ajattelin kirjoittaa ja sitä rataa...

Olen kyllä suoraan sanottuna aika ruosteessa, varsinkin näissä tietotekniikka asioissa. Täytyy opetella dropboxit ja pdg pro:t ja osata käyttää google doc:ia ja vielä kaiken lisäksi kirjoittaa se pirun tehtävä.

Ehkä mä leivon noi sämpylät ensin valmiiksi ja keskityn vasta sitten...
Ja siinä vaiheessa pyykitkin on jo valmiita, joten nekin täytyy laittaa...
Ja kyllä mun varmaan täytyy myös imuroida...
Ja pestä ainakin vielä yksi koneellinen ja pyyhkiä keittiön lattia...
Apua!
Tulkaa joku seisomaan veitsen kanssa mun selän taakse etten haaskaa tätä kallisarvoista aikaa kotitöihin..!
Heh.

Kavereita kylässä ja ekat treenit

Aika lentää ja sitä rataa....
Taas on uusi viikko käynnissä ja Ruotsissa historian lehti kääntynyt. Eli eilen oli ne vaalit. Ne vaalit, joista on kohistu ja kuhistu täällä viikkoja. Facebook on ollut täynnä kommentteja ja artikkeleja.

Nyt tulee paha paljastus...en äänestänyt. Olisin saanut äänestää kunta ja landsting ( lääni?) tasolla, en siis riksdageniin (eduskunta), mutta en äänestänyt. En vaikka istuin koko viime viikon kirjastossa, noin 5 metriä äänestyspaikasta ja mietin että, seuraavalla paussilla nousen tästä tuolista ja äänestän. Mutta jotenkin se nyt vaan ei vielä tuntunut ihan oikealta eikä mulla ollut harmainta hajuakaan ketä tai mitä äänestää. Joten antakaa kaikki valveutuneet anteeksi, ensi kerralla lupaan olla sivistyneempi.

Meidän viikonloppu oli täynnä kaverikyläilyjä. Aikuisten kavereita ja lasten kavereita. Kiitos niistä asianosaisille! Taas on virtaa ja sai jutella edes ne arvokkaat puoli tuntia, jonka jaksoimme lasten nukahtamisen jälkeen valvoa, aikuisten oikeesti asioista. Priceless!

Pojat ja ipad

Amos kävi ensimmäisen kerran hammaslääkärissä. Oli reipas. Avasi suun ja hammaslääkäri laski hampaat. Sai painaa nappia hammaslääkärituolissa. Sai potkulaudan. Ei palkinnoksi ( tietenkään!) vaan koska oli jo pitkään sitä toivonut ja koska me ollaan superhuonoja korjauttamaan meidän pyörät. Fyi på oss! Nyt meidän kotimatkaan päiväkodilta kuluu vain noin tuplasti niin paljon aikaa kuin normaalisti. Kotiinpäin se toimii, aamulla se on kriisi.

Simon testaa kun Amos ei huomaa...

Dina aloitti jalkapallon. Oltiin ekoissa treeneissä tänään. Ensin näytti synkältä. Mä olin tietty unohtanut tarkistaa minkä VÄRISET pelipaidat joukkueella on ja kehottanut Dinaa valitsemaan punaisen paidan. Muilla oli siniset. Ensimmäiset viisi minuuttia kyräili siis sen takia, sitten oli mukana kuin kala vedessä. Tai ei ihan... ehkä enemmänkin kuin jokin karitsa tai kauris vedessä. Keskittyi lähinnä tanssiliikkeisiin ja suu kävi kuin Stoccan ovi. Jalkapallosta vielä kaukana, mutta oli innostunut ja mukana täysillä. Jouduin välillä puremaan huulta ja laskemaan ainakin viiteen, etten vaan kommentoisi tai kirkuisi naama punaisena " KATSO SITÄ PALLOA!". Hyvää treeniä myös mulle, jalkapallo ei aina ole niin vakavaa. Tärkeintä oli ehdottomasti se että Dina halusi mennä sinne uudestaan, oli innoissaan mukana ja sai aimo annoksen liikuntaa. Muut on sivuseikkoja.

Meillä oli myös tänään Dinan ja opettajan kanssa "utvecklingssamtal" siis kehityskeskustelu. Meinasin repiä pelihousuni. Niin myös mieheni. Puoli tuntia, joka oli varattu keskusteluun, käytettiin pyörittelemällä " että olisiko Dina hyvä jos sinun henkilökohtainen tavoitteesi olisi plus ja miinus laskut 1-20? vai mitä mieltä olet Dina?" Ei mitään konkreettista, eikä todellisia "kuulumisia" koulusta. Tää on niin tätä ruotsalaista samtals/involvering/ alla ska vara med/ meininkiä. Olisin oikeasti halunnut keskustella miten Dina pärjää luokassa sosiaalisesti ja miten luokka on ottanut Dinan vastaan ja miten Dina pysyy opetuksessa kärryillä ja ainakin tusinasta muita aiheita, joiden esille ottaminen ei ollut aiheellista kun tyttö kiemurteli itse viereisessä tuolissa ja selitti silmät kirkkaina että " mä haluisin opetella enemmän matikkaa koska musta tulee varmaan lääkäri..." Hellyyttävää ja hienoa mutta ei ehkä niin informatiivista. Siis meille. Kunnianhimoinen ja jalo tavoite tosin, en vähättele sitä ollenkaan..Mutta nämä ovat näitä kuuluisia kulttuurieroja.

Muuten aika kuluu arjen kuhinoissa. Mun "vapaa-aika" on määritelty aika pitkälti kurssikirjallisuuden kahlaamiseen ja ryhmätöiden tekemiseen. Kivaa, mutta varsinkin lukeminen on todella haasteellista. Lähinnä siksi että en meinaa pysyä hereillä. Kiitos Simon.

Samarbete ja mun sukat

Ja jotta Simon ei jäisi (aina) muiden varjoon, kerrotaan nyt vielä miten hienosti Simonillakin menee. Vielä(kään) ei tule ymmärrettävää puhetta, mutta Simon on oppinut rakentamaan Duploilla tornin, maalannut ekan kerran vesiväreillä päiväkodissa ja nukahtaa aina ennen lounasta tai lounaspöytään päiväkodissa. Rankkaa hommaa.

Ensi viikolla meille tuleekin koko talo täyteen vieraita. Odotettuja vieraita ja lapsilla on vain alkuviikko koulua ja monta päivää lomaa putkeen. Kivaa vaihtelua.

Erillainen aamu

Jaahas, nyt se sitten pärähti eteen kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ensimmäinen todellinen koti-ikävä kohtaus á la Dina. Ja kuten tiedetään Dina ei tee mitään puolivillaisesti. Sydäntäraastavaa yrittää siinä sekä selvittää ja rohkaista ja samalla hoputtaa ylös sängystä. Vanhat kaverit on patempia, uudet kaverit typeriä, jotkut pilkkaa koulussa ja kaikki on vaan niin huonosti täällä. Miksi me muutettiin? Miksei voida muuttaa takasin? Mä en halua uusia kavereita, vaan vanhat kaverit jne. Mikään ei auta ja kaikki on vaan päin mäntyä. 

Lupasin soittaa opettajalle, että pilkkaamiseen puututtaisiin, ,mutta tiedän jo vastauksen ennen kuin edes käyn sen keskustelun. Kaikkea ei voi nähdä, kaikkeen ei pystytä puuttumaan ja teemme kyllä parhaamme. Ja näin se varmaan onkin, 26 oppilaan ryhmässä mikään muu ei taida olla edes mahdollista. Kavereiden suhteen ollaan myös yritetty edetä, Dina oli ekoilla synttäreillä viikonloppuna ja ensi viikonloppuna meille tulee ekan kerran keveri leikkimään. 

Mutta totuus taitaa olla se ettei näitä tunteita voida paikata millään. Mikään ei tietenkään korvaa vanhoja kavereita, eikä sitä paikkaa joka on ollut koti koko sen ajan jonka voi muistaa. Ehkä se tunne laimenee ajan kanssa mutta nyt on kuherruskuukausi ohi ja todellisuus täällä. 

Kaikki tämä oli tietysti odotettavissa ja tiedossa että jossain vaiheessa näin kävisi. Amoksen kohdalla koti-ikävä ilmeni ensimmäisten viikkojen aikana tietynlaisena turvattomuutena, ei halunnut käydä vieraassa vessassa ja vieläkin Amos varmistaa joka päivä että tämä on meidän koti. Dina on puhunut tähän mennessä vain kaihoisasti kavereista, joskus heittänyt kommentin että haluis jo että tulisi kesä. Mutta mitään tämän skaalan draamaa meillä ei vielä ole esiintynyt. No, ehkä se on hyvä asia, että tunteet tulee esille ja että niistä voidaan puhua. Ainoa pikkiriikkinen toive olisi ettei näitä keskusteluja tarvitse käydä aamulla, kymmenen minuuttia ennen kuin meidän pitäisi sulkea ulko-ovi että ehditään. Mutta se taitaa olla liikaa pyydetty, aamut on tietenkin otollisia tälläiselle draamalle, kiire, väsymys ja sata asiaa hoidettavana, luovat täydelliset olosuhteet. 

Asiaa ei tietenkään paranna yhtään se että selviä teini angstin merkkejä on jo nähtävissä aika ajoin. Edellisenä aamuna me hikoiltiin eteisessä ulkovaatteet päällä, koska etutukka sojotti väärään suuntaan. Lopulta vaihtoehtoina oli (Dinan idea) leikata tukka pois tai suihkuttaa lakkaa ( mun hätäkeino) että päästään liikkeelle. Myös vaatteiden valitseminen vie nykyään järkyttävän pitkän hetken, vaikka ne olisikin valittu edellisenä iltana valmiiksi. Yön aikana ne vaatteet nimittäin muuttuvat ihan vääriksi. Pelottavaa, että jo tämän ikäiset ovat niin ulkonäkökeskeisiä. Ensin ajattelin että luokka olisi jotenkin "fiinimpi" ja aiheuttaisi näitä haasteita, mutta luokan tytöt kulkevat lenkkareissa ja verkkareissa ja porukka on hyvin kirjavaa. 

Onneksi me saatiin tällä kertaa hetken keskustelun ja halauksen avulla pyörä taas pyörimään ja kaikki lähdettiin hyväntuulisina ja ajoissa kotoa. Mutta kyllä mulla on pala vieläkin kurkussa, en oikein tiedä mitä voisin sanoa tai tehdä että siitä olisi apua. En kai mitään muuta kuin olla mukana. 

Koti-ikävää á la meidän perhe.

Perjantai-ilta

On se päiväkoti vaan maaginen paikka. Takana on yhteensä kaksi viikkoa päiväkotiuraa ja Amos (2v 9kk) vetää nahkakengät jalkaan ja ilmoittaa:

" mä olen isä, Dina ja sä olet äiti." " me viedään Simon päiväkotiin ja sitten mä menen bilen till jobbet..."

Ja kolmen minuutin päästä ne tappelee jo täyttä häkää..

Hyvää viikonloppua!!

Todellisen arjen ensimmäiset päivät

Tällä viikolla alkoi siis se oikea arki.
Saatiin esimakua, siitä minkälainen hallittu kaaos meitä odottaa viitenä päivänä viikossa, ties kuinka monen viikon ajan.
Ekana iltapäivänä multa meinas jo palaa käämit kun ajattelin että miten ihmeessä me saadaan tää palapeli toimimaan. Sitä on ehtinyt kolmen vuoden ajan tottua ajatukseen, että pyykkiä ehtii pyörittää aamusta, ruokaa laittaa päiväunien aikana ja tiskit hoituu jossain siinä leikin lomassa. Nyt kaikki pitää hoitaa pitkän päivän, väsyneiden muksujen ja tuhannen muun pienen tehtävän kanssa samanaikaisesti. Ja vielä illalla pitäis jaksaa avata koulukirjat ja ymmärtääkin jotain mitä lukee..APUA!!!

Hengittelin siinä lähes hysteerisen kohtauksen kourissa ja mietin ettei musta ehkä olekaan tähän. Että parempi olis vaan luovuttaa kaikki kunnianhimoiset ambitiot opiskeluista ja hankkia jokin super mekaaninen työ, jossa ei tarvita päätä. Varsinkin kun ensimmäinen päivä yliopistolla antoi ymmärtää opinto-ohjelman olevan super akateeminen ja vaatimustason kova.

Mutta onneksi pääsin tästä fiiliksestä yli, ainakin osittain. Seuraavana päivänä istuin ryhmätyöskentelyn aikana saksalaisen opiskelutoverin vieressä, joka oli osallistunut opinto-ohjelmaan kuuluviin kursseihin jo viime keväänä. Kiitos Lizzyn, sain tietää että todellisuus ei ehkä olekaan niin pelottavan akateeminen ja kovatasoinen kuin luulin. Lukea pitää ja tehtävää riittää mutta tuskinpa niiden takia täytyy yöunia menettää.

Kurssi vaikuttaa mielenkiintoiselta, vaikkakin vähän korkealentoiselta ja teoreettiselta. Osallistujia on lähes 20 eri maasta, eli todella kirjava joukko. Kaikilla on todella erilaiset taustat ja perusopinnot takana eli yksi hermoilun aiheeni että olisin ainoa, jolla ei ole perusopintoja pedagogiikan puolelta, oli täysin turha. Haastavinta tähän mennessä näyttää olevan joidenkin opiskelijoiden englannin ymmärtäminen ja varsinkin meidän proffan puhuman englanti on kauniisti sanottuna vaikeaa. Mutta ehkä siihenkin vähitellen tottuu. Tulee kyllä pahasti takautumia 11 vuoden takaisiin aikoihin kun aloitin opiskelut edellisen kerran. Kuulostaapa mummolta... " silloin kun minä olin nuori..."

Simon syö mielellään itse. Yleensä lopputulos on tämän kaltainen.

Simon on pärjännyt hyvin päiväkodissa, vaikka pehmeä lasku olikin hieman rosoinen sairastelun takia. Itkeskelee välillä ja haluaa olla paljon sylissä mutta on joka päivä reippaampi. Ainakin niin mulle kerrotaan. Amos viihtyy hyvin, kunhan on vakuuttunut ettei hänen tarvitse nukkua päiväkodissa. Amos on vaihtanut kielen lähes kokonaan ruotsiin, harjottelee koko ajan eri arjen fraaseja ja omaa yllättävän laajan sanavaraston. Ryhmässä on paljon kaksikielisiä lapsia, joten kaikki ovat vähän samassa veneessä. Dinallakin menee ihan mukavasti, isoon luokkaan tottuminen vie vain aikansa. Leikkikieli on koto a muuttunut ruotsipainotteiseksi, vaikka välillä vielä leikkiikin suomeksi, hyvä. Tosin My little pony-leikissä pitää puhua englantia, joka alkaa jo päivä päivältä muistuttaa ihan oikeeta englantia, kiitos Youtube.

Nyt pidetään vaan peukut ja pikkurillin kynnet ristissä että pysytään kokonainen viikko terveinä. Viikonloppuna olisi tiedossa ensimmäiset kaverisynttäri kutsut, joten toivotaan parasta! Olen luvannut itselleni että satsaan tosissani Dinan ja tietty myös Amoksen ja Simonin kaverisuhteisiin ja kutsun lapsille kavereita kylään. Suomessa olin aika surkea tässä. Nyt pitää tehdä parannus.

Ja takaisin tutkimusmetodien ja tutkimushistorian kimppuun...huokaus...

Näkkäri pitää koululaisen kursissa. Ison ja pienen. Meillä kuluu näkkäriä nykyään pari pakettia viikossa.