lördag 5 juli 2014

Helsinki, We love you!


Viimeinen päivä täällä.
Tänään iso valkoinen laiva vie meidät vihdoin määränpäähän, jota on odotettu viime vuoden lokakuusta saakka.  Olen suunnattoman helpottunut että tämä kuukauden kestänyt pakkaaminen ja laukku-laatikko elämä päättyy. Tuntuu epätodelliselta. Samalla kun vatsa täyttyy perhosista, olo on myös haikea. 

Viimeiset päivät täällä Helsingissä ovat olleet upeita, ei vain ilmojen suhteen vaan muutenkin. Meitä on taas viisi, kolmen viikon "yksinolon" jälkeen on mahtavaa saada toinen aikuinen vaihtamaan vaippoja ja tulkitsemaan sanattomia viestejä jotka kaikki sisältävät vain päättäväisen etusormi osoittelun ja töh-tavun, neuvottelemaan uhmaikäisen kanssa ties mistä päähänpistoista ja kuuntelemaan esikoisen oikkuja ja kiukkua. Vaikken ole montaa päivää ollutkaan edes yksin lasten kanssa on kiva jakaa arki taas sen toisen osapuolen kanssa, jonka velvollisuuksiin ja takaraivon rutiineihin nämä asiat kuuluvat.

Perjantaina me juhlistettiin yhdessäoloa testaamalla Katajanokan uusi maailmanpyörä. Maisemat oli huikeat, ilma aivan ihana ja lapset innoissaan. Bongailtiin tuttuja maamerkkejä, ihailtiin laivoja ja ihmeteltiin vaan Helsinkiä. Suosittelen, vaikka hinta olikin aika suolainen.


Eilen sain sitten viettää omaa aikaa ja suuntasin ensin Hietsun kirppikselle ja sieltä Ateneumin Tove Jansson- näyttelyyn. Hietsu oli oma takuuvarma aarreaittansa ja näyttely aivan mahtava. Onneksi en ottanut lapsia Ateneumiin mukaan. Muuten olisi hienot öljyvärit ja kuvitukset jääneet näkemättä. Aivan ihana ja super-lahjakas taiteilija. Täytyy ehdottomasti lukea Tovesta kirjoitettu elämänkerta. Illalla pääsin vielä nauttimaan Helsingin terassi tarjonnasta ja polttamaan poskipääni ilta-auringossa. 


Nyt on siis imuroitu varastoon aimo annos Helsingin helmiä ja Suomen mökkimaisemaa. On vaikea tässä vaiheessa edes tunnistaa niitä tärkeimpiä ja merkityksellisiä seikkoja joita Kotikaupunki isolla K:lla minule merkitsee. Ne nousee varmasti pintaan kaukokaipuun kautta myöhemmin. 

On aivan selvää että täältä löytyy paljon sellaisia tilanteita ja tapahtumia, joita Tukholma ei koskaan voi tarjota. Ensimmäinen oma asunto. Ekat työpaikat. Kantis-baarit vuosina kivi ja käpy kun vielä tuli käytyä ravintoloissa muutenkin kuin tilaamassa lastenannoksia ja pahoittelemassa aiheutunutta sotkua ja melua. Häidemme ikimuistoinen juhlapaikka. Kahden nuorimman lapsen syntymäpaikka. Ekat päiväkodit ja koulut, siis myös meikäläisen. Ihanat leikkipuistot, kirpputorit ja hiekkarannat. Ratikat ja metro, johon ei voi eksyä. Tuttu ja turvallinen Stadi, en ole koskaan pelännyt tai tuntenut oloani vieraaksi täällä. Luettelo on pitkä ja tuskin kovin kiinnostava sitä lukevalle, mutta tuiki tärkeä minulle.Tietysti tämä huikea kesäilma ja aurinko sokaisee kaikelta siltä loskalta ja ankeudelta, jota täällä myös riittää, mutta juuri nyt Helsinki tuntuu vaan hyvältä. Näitä muistoja eivät luvassa olevat uudet hienot elämykset voi koskaan korvata. 

Alltid i mitt hjärta.

1 kommentar:

  1. Lycka till och jättefin blogg! Ska definitivt följa med på ert äventyr, vet ju lite hur det är efter ett år ute i världen. Spännande, roligt, skrämmande och tufft, men definitivt en värdefull erfarenhet.
    H.Mia

    SvaraRadera