Poikien kanssa

Dina aloitti tällä viikolla Fritids-toiminnan eli täkäläisen iltapäivätoiminnan. Dinan koulussa ilttiksessä ollaan eskari-ikäisistä 4. luokkalaisiin saakka. Fritids toimii myös kesällä, ainakin osan aikaa siitä kun koululla on lomaa. Tämä viikko ja ensi viikon alku on vielä kesätoimintaa, joten lapsia on vain kourallinen. Koululukukauden aikana lapsia on lähemmäs sata. Viikolle on suunniteltu paljon retkiä ja uimista, mikäs sen mahtavampaa! Heti eilen kävi jo selväksi, että Dinan kohdalla tuskin tarvitsee murehtia ujoudesta tai ettei pääsisi mukaan porukkaan. Tänään aamulla Dinaa vastaan ryntäsi jo heti joku uusi kaveri joka heittäytyi kaulaan ja tytöt unohtivat meidät ovelle vilkuttelemaan. Toki takapakkia varmaan tulee jossain vaiheessa, mutta ainakin alku on ollut kahden päivän perusteella loistava. Vaikka Dina voisi hyvin vielä lomailla meidän kanssa pari viikkoa ja aloittaa vasta kun koulu alkaa, luulen että kavereiden kannalta nämä viikot kulla arvoisia. Sitä paitsi meidän seura selvästikin jo kyllästyttää ja aika haastavaa on keksiä joka päivä tekemistä joka sopisi kaikille lapsille. 

Ja mitäs me sitten tehdään? Vilkuttelujen jälkeen suunnataan siis johonkin puistoon. Amokselle lottovoitto oli aamulla tieto että " ei mennä rannalle vaan puistoon". Suuntana oli tänään vihdoin se Vasaparken. Kiva, tosin pienempi kuin odotin. Mutta puistosta löytyi ne tärkeimmät eli pyörät. Muu jääkin sitten toisarvoiseksi. Ja kun pyörillä pääsi vielä ramppia pitkin ylös ja alas, niin päivän aktiviteetit oli Amoksen osalta valittu. Puistossa oli hieno pehmeästä massasta rakennettu kiipeilykumpu trampoliineineen sekä vanha oikean kokoinen kuorma-auto. 

Koska ilma on ihan käsittämättömän tuskaisen kuuma (ei sais valittaa) ja mulla alkaa vähitellen tämä jatkuva hikimärkänä nihkeily ottamaan tukevasti palloon, leikittiin tänään myös poikkeuksellisesti puiston sisätiloissa. Siellä oli nimittäin ilmastointi, ihanaa. Amos löysi kaverin ja yhteisen sävelen paini-riehumis-kiljunta sektorilta. Huomaa selvästi,  että kieli tekee Amokselle tiukkaa ja koska ei saa ilmaistua itseään tarkasti ja ymmärrettävästi, heittäytyy hän helposti pelleilyn puolelle. Ymmärrettävää ja toisaalta täydet pointsit Amokselle ,että aktiivisesti hakee hienoisesta kielimuurista huolimatta kavereita leikkeihin. Kaipaa selvästi jo leikkikavereita. Pikkuveli ei vielä ihan tyydytä tätä tarvetta. Onneksi päiväkodin alotukseen on vajaat kaksi viikkoa aikaa. 

Kun leikit oli leikitty suunnattiin metroon ja päämääränä oli vain ja ainoastaan saattaa pojat höyhensaarille ja mielellään yhtä aikaa. Niinpä mä kävelin Hötorgetin metroaseman ympyränmuotoista asemahallia tylsän hitaasti ympäri kunnes kumpikin kuorsasi. Sitten vaan kahvilaan ja mahdollisimman mukava nojatuoli alle ja jäinen mangojuoma käteen. Ehdin jopa vaeltaa päämäärättömästi ison Åhlens- tavaratalon osastoja ja palloilla keskustassa kunnes pojat heräsivät. Luksusta. Åhlens tuntui muuten paljon kotoisammalta kuin pramea NK- tavaratalo ja mallistossa on paljon pieniä ruotsalaisia merkkejä. Vähän niinku NK olis Stockmann ja Åhlens Sokos. Tosin vähän isommassa mittakaavassa. 

Illalla ihailtiin vielä parvekkeella kuumailmapalloja ja luettiin yhdessä isossa sängyssä iltasadut kun ollaan nyt pari päivää ihan nelistään vaan kotona. Tarkoittaa siis raskaita ja pitkiä päiviä mulle. Onneksi ei ole mihinkään kiire. Vielä.

Meille tuli poni!

Kuten moni jo varmasti tietää asuu huushollissamme yksi vannoutunut hevoshullu ja yksi hevosten kanssa puuhalilusta haaveileva, joka kuitenkin tajuaa haaveen pysyvän vielä pitkään vain haaveena. Nyyh.

Joka tapauksessa, Dina ehti siis ratsastaa vuoden verran Helsingissä ja kokemuksesta tiedän miten napakasti hevoskärpänen voi purra ja syrjäyttää mielestä kaikki muut kiinnostuksen kohteet. 

Aika hyvä korvike ratsastukselle on kuitenkin löytynyt mökkinaapurin Pintosta. Pinto on noin metrin korkuinen leluhevonen, jonka selässä voi oikeasti istua. Tytöt viettivät pitkiä päiviä Pintoa hoivaillen ja vaalien unelmia oikeista hevosista. Leikit oli oikeasti todella pitkäjänteisiä ja hauskoja ja pitivät tytöt poissa puhelimien ja tietokoneiden äärestä, vaikka ilma oli  välillä kurja ulkona leikkimiseen. Pintolle rakennettiin haka ja kerättiin ruokaa ja välillä Pinto hyppi esteitä tai sai mennä kouluratsastusta. 

Kun sitten muutimme tänne, olimme jo etukäteen sopineet, että ratsastus harrastus jää ainakin aluksi odottamaan parempaa hetkeä ja keskitytään välillä muuhun. Helpommin sanottu kuin tehty. 

Olen nyt kolme viikkoa kuunnellut päivittäin yksityiskohtaisia suunnitelmia löytää Pintolle seuraa ja kerätä rahaa, jotta Pintolle voitaisiin ostaa ensi kesäksi mökkikaveri. Ja mitä niillä poneilla sitten tehtäis ja miten niitä hoidetaan jne jne... Ja olemme ravanneet kaikki keskustan lelukaupat NK:sta lähtien löytämättä yhtään edes saman tyyppistä kauramoottoria. 

Netissä on myynnissä superkalliita poljettavia versioita, mutta ne tuntuu jo liian isolta satsaukselta tämän leikin ylläpitoon. 

No, eilen surffailin huvikseni netissä ja löysin Blocketista aivan täydellisen kaverin Pintolle ja vielä pilkkahintaan! 

Ja mitä ei äiti tekisi , jotta saisi sammutettua edes hieman sitä paloa hevosten ja eläinten hoitoa kohtaan, joka tyttäressä kiehuu? 

Matkustaa kaksi ja puoli tuntia paahtavassa helteessä Huddigeniin ja tunnin takaisin hevonen kainalossa metrolla, junalla ja bussilla. Sain osakseni aika lailla kummallisia katseita puolimetrinen hevonen kainalossa lauantai iltana.  Mutta mitä sitä ei tekisi lastensa hyväksi. Tai sitten oman mielenrauhan ja omatunnon rauhoittamiseksi, miten vain...

 Eli nyt meillä on pieni poni! 

Ja tämä ilme kertoo paljon. Kaiken vaivan arvoinen reissu! 

Polleksi nimetty poni sai heti mukavat oltavat ja oman paikan. 

Toiveena siis antoisat leikkihetket! 

Eriksdalsbadet vai Uimastadion?

Tiukka kisa...
Kumpi on kivoin ja mahtavin uimapaikka maan päällä? Uimastadioni on ollut meidän suosikki jo vuosia, varsinkin niinä kesinä kun lapsia oli vain yksi, joka viihtyi vedessä kunnes vapisi kuin haavan lehti ja huulet olivat luumuina. Viime kesänä Uimastadika jäi kokonaan repertuaarista, koska kolmen lapsen, joista yksi vastasyntynyt, kanssa siellä ei pärjää kukaan.

Mutta siis kävimme jo viime viikonloppuna testaamassa Eriksdalsbadetin sisätilat, liukumäet ja bubbel bubbel porealtaat. Ihan kiva noin niinku uimahalliksi joita ihan yleisesti yritän karttaa. Mutta siis tekemistä riitti sisätiloissa kahdelle eri ikäiselle muksulle ihan mukavasti. Ulkouimala näytti jo silloin tosi mukavalta ja kun helleraja hipoo 30 astetta jo aamusta, mihin muuallekaan sitä suuntaisi.

Eriksdalsbadet sijaitsee Skanstull-metroaseman kupeessa ja on Ruotsin uimamaajoukkueen virallinen(?) harjoituspaikka. Ulkoa löytyy Uimastadikan tapaan laajat nurmikentät ja erilaisia altaita. Plussaa paikka saa kolmesta eri syvyisestä lastenaltaasta joista matalimmassa oli vettä vain puoleen sääreen saakka ja syvimmässä aikuisen hartiakorkeuteen. Kun altaita on kolme ei tungosta tule vaikka porukkaa on kuin pipoa näin kuumalla. Ihmiset tulevat paikalle puolen omaisuuden kanssa, mukana on aurinkotuolia, telttoja, aurinkovarjoja ja kaikenkokoisia uimaleluja. Ja kasapäin ruokaa. Perheillä on mittavat retkieväät mukana ja paikalle tullaa isoissa porukoissa.

Lisäksi löytyy myös kunnon mittainen aikuisten allas, joka on tarpeeksi syrjässä, jotta kukaan ei häiriinny ja pienet uimataidottomat eivat keksi kokeilla isojen allasta. Hyppytornia tai liukumäkiä ei ulkoaltailla ole. Ensin tämä tuotti Dinan kohdalla hienoisen pettymyksen mutta ei se menoa haitannut.
Uimalan alueella on myös pieni leikkipaikka, jätti-shakki peli ja pakolliset jätskikiskat ja kahvilat. Riittävästi aurinkopaikkoja ja sopivasti varjoa, jotta lapsetkin (ja aikuiset) jaksavat tässä kuumuudessa. Kaikin puolin täydellinen paikka siis. Jopa Amos joka olisi (taas) halunnut mielummin puistoon ajamaan pyörää, innostui uimisesta niin että lopulta hyppi huulet sinisenä "ison" altaan reunalta. Dina kävi kuuden tunnin aikana kaksi kertaa pyyhkeillä haukkaamassa jotain ja pysyi muuten altaassa ja sai jopa kavereita. Kanon, som man brukar säga här!

Amoksen taidonnäyte

Simon pysyi turvallisesti reunan ja mamman tuntumassa

Simon, joka on viime viikkojen aikana kehittänyt itselleen vesikauhun leikki lopulta todella innoissaan pienessä altaassa. Ainakin niin kauan kun kukaan ei roiskinut vettä päälle. Amos oli niin väsynyt reissun jälkeen, että nukahti saman tien kun pääsi vaunuihin istumaan.

Ja nyt sitten siihen tiukkaan kisaan paremmuudesta...enpä tiedä... Kyllä taitaa tämä ruotsalainen versio viedä voiton, vaikka Uimastadion onkin tietysti klassikko. Lähinnä siksi että leikkipaikka on huomattavasti kivempi kuin Uimastadionilla ja altaita on enemmän. Eikä miinusta voi edes antaa liukumäkien puutteesta, koska liukumäet sillä lapsimäärällä olisi täysi kaaos.

Ja koska huomennakin on taas tukalan kuuma, ei tarvitse montaa kertaa miettiä mihin mennään vilvottelemaan! Pakastin on jo täytetty vesipulloilla ja huomisen eväät suunniteltu. Uikkarit vaan kuivumaan ja huomenna taas mennään!
Bada, bada, bada!!!

Hellettä riittää

Viime päivät ovat olleet myös täällä tukalan helteisiä. Saimme alkuviikosta lasten serkun takaisin Tukholmaan ja pojat ovatkin viime päivinä tutustuneet toisiinsa intensiivisesti. Selkeä ykkösleikki on ylenpalttinen riehuminen meidän sängyssä, siihen ei tarvita yhteistä kieltä tai suuria suunnitelmia. Amos johtaa leikkijät varmoin ottein kohti makuuhuonetta heti kun aikuisten huomio hieman herpaantuu. On mukavaa saada siis myös päiviksi aikuisseuraa puistoihin ja tiukissa tilanteissa helpottaa huomattavasti, kun aikuisia on enemmän kuin yksi.

Tässä kyydissä "vain" pikkuveli

Amoksella on taipumusta "jumittaa" yhden asian kanssa pitkään ja juuri nyt näyttäis siltä että se juttu on leikkipuistojen kolmipyöräiset peräkärryn kera. Amos ajaa helposti tunnin putkeen ympäri puistoa eikä suostu lopettamaan edes ruokailun ajaksi. Onnenpäivät koittaa, jos joku pieni söpö tyttö vielä istahtaa kyytiin. Kuskin ryhti suoristuu ja haastavatkin momentit reitin varrella sujuu kuin vettä vain, suomalaisella sisulla. Suuri murhe tulee yleensä siinä vaiheessa kun kyyti-prinsessa kyllästyy köröttelyyn ja kapuaa alas kärrystä. Viimeksi eilen Amos huusi itku silmässä " haluan mustan tytön takaisin kyytiin!!" Onneksi siis suomeksi. Vielä on tekemistä tämän "politiskt korrekt" terminologian kanssa.

Dinan reissut ympäri kaupunkia on viime päivinä taitettu potkulaudalla. Ja hyvä niin koska kävely tuntuu ilmankin hellettä takkuilevan pahasti. Ei jaksais sitten millään. Mutta potkulaudalla Dina puikkelehtii ihmismassojenkin lomitse sujuvin ottein eikä tarvitse kuunnella marinaa liian pitkistä matkoista. Tänään käveltiin taas kotiin Kungsholmenin vakkari puistosta ilman pienintäkään piipitystä. Jess!

Kävelyritin mahtavasti vääntyneet puut, pakollinen poseerauspaikka!

Tänään oli jo aamusta tukalan kuumaa ja rannalle kun päästiin painelin myös minä suoraan mereen. Ihanan viileetä. Amos ei jostain syystä tykkää rantailusta ollenkaan. Mankuu jatkuvasti että lähdetää pois ja puistoon. Hetken mökötyksen jälkeen kävi kuitenkin uimassa ja etsi aarretta. Kun kulkee kolmen lapsen kanssa, on harvassa ne hetket että kaikki olis yhtä aikaa tyytyväisiä. Dina kun taas viihtyisi rannalla vaikka koko päivän sukellellen ja aurinkoa ottaen. Simon taas tykkää kyllä lotrata hiekassa, mutta on viime aikoina jostain syystä alkanut pelätä vettä jopa omassa kylpyammeessa ja kastelee korkeintaan varpaat rantaveteen. 

Huomiseksi on luvassa vielä kuumempaa, joten ranta kutsuu ehdottomasti!

Svea-häst löyty Stadshusetin sisäpihalta

Yksinään ihmisten seurassa

Pari viikkoa on nyt täällä pyöritty ja arkirealismi iskee hetkittäin päälle. Kaunis ilma, kaunis ympäristö ja kaikki uusi kätkee ajoittain alleen sen tosiasian, että meillä ei ole oikein ketään kelle voisi vain pirauttaa kun tekee mieli vähän seuraa. Muutamia tuttuja tietty löytyy mutta varsinkin Dinalle pitäisi löytää leikkikaveri. Meillä on tuttavia joilla on lapsia, mutta suurin osa on joko kesälomareissussa tai lapset ovat vielä pieniä. 

Joka päivä me lähdetään reippaasti ulos, puistoon rannalle tai johonkin leikkimään. Ympärillä on paljon ihmisiä, mutta leikkikavereiden löytäminen vaatisi joko enemmän aikaa yhdessä tai yhteisen kiinnostuksen. 

Sama pätee myös kuuluisien puistomamma kavereiden löytymiseen. Kolmen lapsen kanssa yksin leikkipuistossa ei salli pitkiä istuskeluja hiekkalaatikon reunalla, vaan aina on joku jonka perään on taas pyrähdettävä. Ja koska lapset puhuvat tietysti mulle ja keskenään suomea, ei meitä ehkä samalla tavalla lähestytäkään. Mä olen vähän huono tässä uusien tuttavuussuhteiden solmimisessa, en osaa hiekkisjargonia tarpeeksi. 

Odottelemme siis jo innolla kesäloman loppua ja koulun alkua. Harvoin sitä niin innokkaana odottaakaan kesän loppumista. 

Onneksi 8- vuotias ja 2,5- vuotias pystyvät  leikkimään pitkiäkin aikoja yhdessä. Ilman tappeluja. Ainakin välillä. 

Mutta tämä nyt ei sinänsä ole mitään uutta. Että uudessa kaupungissa ja maassa tarvitaan jokin vahva viitekehys ( koulu, työpaikka tai päiväkoti) jonka avulla ensimmäiset kontaktit paikallisiin solmitaan. Vaikka kesä onkin optimaalisin aika muutolle kun kouluilla on lomaa, ilmat ovat kauniit ja ympäristö kukoistaa, sosiaalisesti ainakin täällä on vielä aika hiljaista. 

Loppuviikosta käytiin tutustumassa tulevan koulun tiloihin ja päiväkotiin. Tai siis minä kävin kun oli sovittu rehtorin kanssa tapaaminen. Kivalta näytti ja varsinkin fritids eli iltäpäivätoiminta vaikutti mukavalta. Tilaa ja tekemistä riitti ja parasta kaikessa on vielä se , että fritids alkaa jo reilun viikon päästä. Eli Dina pääsee tutustumaan uusiin koulukavereihin jo ennen kuin itse koulu alkaa. 

Käytiin myös taas uudessa leikkipuistossa Aspuddenissa, jota on hehkutettu paljon. Lähinnä, koska sieltä löytyy kotieläimiä joita saa silitellä ja poniratsastusta. Tämähän kuulosti meidän pienten eläinhullujen korviin taivaalliselta, mutta valitettavasti itse paikka ei tällä kertaa kohdannut odotuksia. Suurin osa eläimistä ( ja just ne ponit) oli kesälaitumilla ja paikka oli hieman autio ja hitusen repsahtanut. Söpöt kaniinit ja possut sentään viettivät kesälomaa paikan päällä. 

Mutta sielläkin on nyt käyty ja samalla reissulla matkustettu myös Tukholman laitaosissa kulkevalla Tvärbanalla, jota hehkutettiin myös Hesarissa kesän alussa. Hienot oli maisemat ja kyyti kovin sujuvaa. Tvärbanalla pääsee siis kulkemaan eri Tunnelbana linjojen välillä, ilman että täytyy matkustaa keskustaan vaihtamaan. 

Illalla saatiin vielä tuunattua Dinan uusi hieno pyörä oikean kokoiseksi ja käytiin sitä vielä testaamassa lähikortteleissa. Täällä, siis ainakin meidän asuinalueella pyöriä säilytetään sisäpihoilla joihin ainoa kulku on rappukäytävästä. Se tarkoittaa pienelle koululaiselle, että pitäis jaksaa itse raahata pyörä portaista ja painavien ovien taakse. I don't think so. Mutta nähtävästi suurin osa säilyttää käytössä olevia pyöriä ihan vaan kaduilla, johonkin lyhtypylvääseen köytettyinä. Eli ostoslistalla on hyvä riippulukko. Vielä kun saan oman pyöräni vietyä huoltoon, voidaan tutustua kaupunkiin myös pyöräillen. Toistaiseksi tämä on siis vielä suunnittelu vaiheessa. 

Ensi viikko aloitetaan kirjautumalla virallisesti maahanmuuttajiksi tänne kansankehtoon. Saatiin vihdoin viimeisetkin paperit Suomesta tänne. Eli edessä on "mukava" maanantai aamu. Jonotusta kolmen lapsen kanssa, mitä muuta sitä voi toivoa?!? Sitten vaan odotellaan, että viranomaisten pyörät pyörivät ja päästään hoitamaan ne tärkeimmät eli pankkitili ja henkkarit ja voidaan aloittaa erilaisten bonuskorttien keräily. Toivottavasti viikkoon mahtuu jotain oikeasti mielenkiintoista.

Ensimmäiset vieraat..

Monen päivän blogi-paussi selittyy vierailijoilla. Odotetuilla sellaisilla.

Isovanhemmat tulivat siis pakettiauton kanssa laivalla yli ja toivat mukanaan viimeisetkin kimpsut ja kampsut Suomesta. Kyllä tätä tavaraa riittää vaikka paljosta luovuimme jo ennen muuttoa. Mutta nyt on viimeisetkin "omaisuutemme" rippeet tällä puolen lahtea.

Kolmen päivän vierailu meni kuin hujauksessa ja vähän on fiilikset nyt jälkeen päin maassa. Tuntuu ensimmäisen kerran siltä, että me ollaan oikeasti täällä. Pysyvästi. Nyt ei enää leikitä kahden kodin ja kotimaan välillä, vaan täytyy myös henkisesti siirtyä elämään tänne. Ja palata taas kolmen päivän jälkeen arkeen.

Östermalmin kauppahalli

Vähän harmillisesti suurin osa vierailusta meni siihen, että isovanhemmat hoitivat lapsia ja me istuttiin pakettiautossa ja suhattiin ympäri Tukholmaa ja metsästettiin huonekaluja. Blocket (paikallinen Tori.fi) on ollut suosiollinen. Osa löydöistä oli todellisia helmiä, kaiken sen matkaamisen ja raahaamisen arvoisia ja osa valitettavasti ihan jotain muuta kuin odotimme. Mutta koska meillä ei ole autoa eikä kenelläkään tutullakaan täällä sellaista ole, oli nämä pakettiautolliset päivät käytettävä hyödyllisesti.

Vietimme siis mieheni kanssa laatuaikaa kahden navigaattorin kanssa. Naureskelimme navigaattori-tädin määritelmille "svag sväng till höger" och "skarp sväng till vänster".Todellisuudessa nämä käännökset olivat identtisiä. Halvat huvit meillä. Ja tulipahan taas hieman avarrettua Tukholman osaamista. Ja jotta kaikki ei olisi niin helppoa ja vaivatonta niin ensi kertaa varten opimme että a) pakettiauton tilavuus kannattaa mitata etukäteen ja b) Tukholma netti-ilmoituksessa voi tarkoittaa melkein 45 minsan matkaa huitsin nevadaan. Ajoimme nimittäin Tulligeniin saakka hakemaan sohvaa, joka ei sitten mahtunutkaan autoon. Siinä tilanteessa ei voinut kuin nauraa. Ja ollaan siis käyty Tulligessä. Kuinka moni voi sanoa samaa?

Norr Mälarstrandin sisustuskahvila Mälarpavilijongen

Mutta nyt on hyvästelty vanhemmat laivaan ja tärkeimmät huonekalut odottamassa uudessa kodissa. Ja eihän sitä voi kotia kalustaa ilman käyntiä Kungens Kurvanin iki-ihanaan IKEAan! Tosin keikka oli jo etukäteen tuomittu stressaavaksi ja hankalaksi. Paikka oli meille kummallekin tuntematon ja aikaa oli erittäin vähän. Siispä hiihdimme tärkeimmät osastot läpi ja kirjoittelimme lennossa hylly ja käytävä numeroita ylös. Mitään ratkaisevan tärkeää sieltä ei nyt sentään pikamatkalla jäänyt ostoskoriin. Mutta lastenhuoneisiin kalusteita saatiin sentään hommattua.

Norr Mälarstrandin sorsilla oli hauska lepopaikka

Tänään kävelimme porukalla kotiin Kungsholmenin leikkipuistosta Norr Mälarstrandin rannan kautta. Matkaa kertyi vajaat kolme kilometriä ja maisemat olivat hulppeita. Matkan varrella oli mm. hurmaava kahvila/sisustuskauppa Mälarpavilijongen, jossa oli vaan pakko käydä. Lopulta päädyimme Drottningsgatanille turistien sekaan ja tekemään viime hetken löytöjä ennen kuin vieraiden oli aika kiiruhtaa laivaan.

Nyt on kaapit täynnä kunnon hapankorppua, muksu-puuroja, xylitol-tabeltteja ja mannapuuroa. Varmasti näitä olisi täältäkin löytynyt, mutta ei se nyt vaan ole sama asia. Kyllä pitää olla suomalaista.

Ja suomalaisista puheen ollen, eilen kun lastasimme viimeisiä ostoksia, meidät ohitti myös toinen suomalainen, jonka muutto tänne Tukholmaan saavutti jopa iltapäivälehtien otsikot. Tasainen rusketus ja asianmukaiset punaiset chinot ja klubitakki. Nallehan se siinä ulkoilutti mäyristä. Nice.

Ensimmäinen viikko kohta pulkassa!

Ja ihan hyvin on kaikki mennyt.
Lapset vaikuttavat kotiutuneen ihan kiitettävästi, jos ajatellaan kuinka monta "kodin" vaihtoa ja muuttoa me ollaan tän kesän aikana jo tehty. Asunto mielletään jo kodiksi. Joka kerta kun kuulen tämän lasten suusta mietin vain sitä aikaa muutaman viikon kuluttua kun meidän täytyy taas muuttaa. Huokaus. Mutta se on onneksi vielä edessä päin. Esikoinen vääntää jo ruotsia ihan kuin "äkta stockholmare". Nuoremmille ei vielä ole avautunut kielierot ja Amos solkottaa suomea vaan kaikille.

Lasten ehdoilla tämä uuteen kotikaupunkiin tutustuminenkin menee. Ensin otetaan haltuun leikkipaikat ja muut lasten kohteet ja vasta ehkä myöhemmin voi kaupunkia tutkia aikuisten silmin. Ainakaan meillä ei toimi ajatus, että lapset voi ottaa mukaan mihin vaan. Kolme kovaäänistä ja vilkasta lasta on parempi pitää puistoissa ja leikkipaikoilla, ainakin vielä.

Eilen kävimme Skansenilla. Olin ajatellut jättää todelliset "turisti" kohteet niiden toivottavasti lukuisten vierailijoiden kanssa tehtäviksi retkiksi, mutta eilen tuntui vain siltä, että nyt tarvitaan jotain muuta. Joka päivä ei jaksa kiertää eri leikkipuistoja ja toissa päivänä löydetty oikea hiekkarantakaan ei hienosta ilmasta huolimatta houkutellut.

Joudun muuten perumaan sanani sen rannan suhteen, jossa kävimme alkuviikosta. Me nimittäin ei oltu silloin vielä siellä netissä kuvatussa Smedsuddsbadetissa, vaan se kuvauksen mukainen ranta löytyikin siis toisella yrittämällä ja oli ihan kiva. Tosin sen olivat löytäneet tietysti puolet tukholmalaisista, joten hieman ahdasta oli jopa vedessä. Mutta hiekkaranta kuuluu siis nyt meidän check-listan done-osastoon.

Mutta Skansen, oi kansankodin kehto Skansen! En oikein tiedä mitä sanoa. Hienot puitteet ja upeat maisemat. Eläimillä näytti olevan suhteellisen hyvät oltavat. Ihana Lill-Skansen, jossa sai taputella kilejä ja tutustua lapsille mukavalla tavalla tuttuihin eläimiin. Mutta mitä rahastusta, sanon minä! Ensin maksetaan sisälle ja sitten joka ikinen "ylimääräinen" laite ja aktiviteetti maksaa lisää. Ei kiva. Mutta onpahan sekin nyt sitten nähty ja ihan heti ei tarvitse sinne uudestaan mennä. Lapset jäivät kaipaamaan leijonia ja norsuja, tosin vapaana kulkevat lehmät, kukko ja kilit olivat myös kivoja. Esikoisen päivän taisi kruunata suolaisen hintainen poniratsastus.

Hauskointa katseltavaa oli meidän autohullu-Amosken ryntäys sähköautoihin. En edes tajunnut miettiä, että osaakohan se edes ajaa kunnes toinen painaa kaasun pohjaan ja kääntää rattia vain yhteen suuntaan. Katse tiukasti ratissa. Tuloksena tiukka ympyrä, jota muut ajajat joutuivat väistelemään ja joka saatiin pysähtymään vasta kun hyppäsin itse kyytiin ja avustin vähän ohjausta. Hieman harjoitusta vielä siis kehiin.

Matkalla kotiin meiltä puhkesi rattaista kumi ja sitten saimme istuskella Strandvägenin laiturilla ja odotella apuvoimia. Ei paha.

Tänään on liikkuminen rengasrikon takia hieman rajoitettua. Saimme lainaksi rattaat yhdelle ja toivottavasti rengas saadaan illalla korjattua. Ystävällinen pyöräilyretkiä vetävä firma tässä lähellä otti renkaan hoiteisiin ja lupasivat ihmeitä illaksi. Vi får se.

Tunnelbana korkattu!

Tosin vähän fuskaten. Lähdettiin siis etsimään sitä hiekkarantaa ja Upptäck Stockholm- sovellus antoikin ohjeeksi hypätä bussiin. Sinänsä kiva, koska matkan aikana kaupunki hahmottui taas hitusen paremmin kuin metrotunnelista. Mutta kun hellettä riittää ja bussissa ei ilmastointi pelannut, tuntui 25minsan bussimatka ikuisuudelta ja pysäkillä nousimme bussista pökerryksissä ja hiki valuen.

Mutta mikä ihana puisto meitä odottikaan! Parkleken Rålis eli Rålambshovsparken Kungsholmenissa. Huh, mikä nimi. Täällä Tukholmassa Parklek on sama kuin Suomen leikkipuistotoiminta. Ainakin periaatteessa. Todellisuudessa koko puisto oli niin viimesen päälle lapsia varten suunniteltu ja toteutettu että olis tehny mieli kuvata jokainen pieni yksityiskohta.

Perinteisten kiipeilytelineiden, keinujen ja hiekkaleikkien lisäksi puistosta löytyi myös mm. Verstas jossa sai sahata ja naulata oikeilla työkaluilla, autokorjaamo johon puiston pyöristä tuunatut taksin, jäätelöauton ja seriffin mopon saattoi viedä huoltoon, mustanaamion luola joka oli rakennettu puiston pusikkoon ja niin paljon pieniä kasvatuksellisia ja mielikuvitusta inspiroivia pikku yksityiskohtia että puolet jäi vielä tutkimatta. Kaikki oli itse tuunattua ja tehtyä ja kaikki mahdolliset seinät ja pinnat maalattu täyteen tuttuja satukirjojen suosikkihahmoja sekä loruja ja pieniä tehtäviä. Kaikki ei ollut viimesen päälle laitettua ja vaan vähän vinksin vonksin, mutta silti jokaisen pikku yksityiskohdan taustalla tuntui olevan jokin tärkeä ajatus tai opetus.

 Kun kysyin lapsilta minne huomenna mennään, oli molempien vastaus "sinne samaan ku tänään!" Eli huomenna taas sinne!

Ainoa miinus oli itse ranta, minkä vuoksi juuri tuohon puistoon suuntasimme. Nettisivujen kuvien hiekkarantaa ei todellisuudessa voi rannaksi kutsua. Kivikkoinen ja suhteellisen syvä ranta ei houkutellut. Tosin Dina vesipeto paineli muina naisina uskaliaitten tukholmalaisten perässä veteen ja esitteli uimataitojaan. Eli kunnon hiekkaranta vielä hakusessa.

Mutta Tunnelbanastahan tässä piti olla kyse! Paluumatka hoidettiin sitten maan alla. Olihan mukana rakas mieheni, kaupunki-seikkailija numero Uno. Hänet kun on varusteltu kärsimättömyydellä joukkoliikennettä ja kotiseutuun tutustumista kohtaan. Eli matkustamisen on oltava nopeaa ja sujuvaa. Kun omaa autoa ei enää ole, on Tunnelbana se ainoa oikea. Valitettavasti perheemme todellinen metro-nautiskelija ehti simahtaa ennen tätä neitsytmatkaa ja tämä kokemus jäi vielä odottamaan. Mutta Tunnelbana vaatii kyllä oman aikansa ennen kuin totun eri linjoihin ja suuntiin ja opin minne mennä.

Vaikka Tukholman metroverkosto on huomattavasti simppelimpi kuin esim. Pariisin tai New Yorkin, mä olen hieman käsi tän maan alla matkustamisen kanssa. Johtunee kaiketi siitä että mulla on surkea suuntavaisto, joka muuttuu täysin mitättömäksi maan alla suunnistettaessa. Jopa Helsingin metrossa olen aina ihan pihalla mistä kohtaa tullaan ulos vaikkapa Rautatientorilla ja mihin suuntaan matkustetaan. 

Huomenna pakkaan kyllä mukaan vielä tuhdimmat eväät ja oleskelemme uudessa löytöleikkipuistossa pitkälle iltapäivään. Eihän sitä vois parempaa toivoa, mahtava sää ja lapsilla hurjasti kivaa tekemistä ja seuraa. Vielä kun sais jonkun ihanan aikuiskaverin sielä koti-Suomesta tänne vierustoveriksi kahluualtaan reunalle höpöttämään, niin kaikki hipoisi vähintäänkin täydellisyyttä. 

Sitä odotellessa.

Päivän puistot

Tavoitteena oli löytää Gustav Adolfparkenin kahluuallas ja Humlegårdenin leikkipuisto. Molemmat nyt siis hallussa ja kartalla. Ja lähellä. Ja aivan ihania. Kahluuallas ehkä hitusen pieni ja ankea , mutta Humlegårdenin leikkipaikka ja koko puisto aivan mucho priima. 

Humlegårdenissa ihastutti "tavallisen" leikkipuiston lisäksi myös itse puistossa nerokkaat valtavat jumppapallot,joilla ihanalla nurmikentällä oli loistava peuhata,vanhempien rentoutuessa kansituoleissa, joita sai lainata puistosta. Lisäksi puistosta löytyi suihku, jonka alla saattoi vilvoitella mittarin hipoessa 30 astetta. 

Puisto-mission lisäksi vähän kuin bonuksena löydettiin hieman isompi ruokakauppa,jossa valikoima alkoi olla jo kattava ja hinnat hieman sopivampia. Hienoa!

Illalla käytiin vielä kurkkaamassa tulevaa kotia remontin alta. Näky oli aika hurja, jos kaiken pitäisi olla valmiina kolmessa viikossa. Lattiat oli yhtä putkea ja keittiö sekä kylppärit vain mustat aukot,joihin ei osannut kyllä yhtään kuvitella tulevaa visiota. Mutta onpahan pohjapiirustus nyt nähty livenä ja mittasuhteet kohdallaan. Ja mikäs meillä täällä odotellessa. Ei tässä muu auta. 

Että tällainen päivä täällä!

Huomenna,jos helle jatkuu otan Tunnelbanaa sarvista ja löydän sen uimarannan. 

No niin, täällä ollaan!

Vaikka vielä sunnuntaina näytti siltä, että laiva varmaan uppoaa meidän matkatavaroiden painosta ja puolet perheestä saa nukkua käytävällä jotta mahdutaan hyttiin kamojen kanssa, matka meni sujuvasti. Kiitän ja kumarran sitä fiksua, joka on keksinyt hyödyntää laivan kokoustilat lasten ja lapsiperheiden käyttöön.

Kun leikkipaikkoja on kaksi ja lisäksi vielä Muumi-disko ja lapsiperheiden aamupala, voisin matkustaa laivalla useamminkin. 

Ensimmäinen päivä täällä Tukholmassa siis takana. Lämpöä oli vain vaivaiset 28 astetta, joten kovin kummosia ei ulkona jaksanut tehdä. Amos oli onnellinen junaradan ja oman sängyn löytymisestä näiden kolmen pitkän viikon jälkeen. Uusi, tosin taas väliaikainen, koti otettiin innolla vastaan ja ensimmäinen yhteinen kotona valmistettu ruoka tuntui juhlalliselta. Juhlalliselta, vaikka kaapissa oli vain sipulia, pastaa ja jauhelihaa. Huomaa kyllä kuka tässä perheessä käy kaupassa ja laittaa ruokaa. 

Vaikka Ruotsi ja Tukholma ovat kaikin puolin lähellä Helsinkiä ja meille kieli ei ole uusi ja outo, oli myös ensimmäinen keikka lähikauppaan jännittävä. Toki kaikkien näiden Suomessa vietettyjen vuosien aikana ollaan niin monesti vietetty kesät ja vuodenvaihteet täällä naapurissa ja muutaman kerran on tullut ruokakaupassa anopin kanssa luuhattua, nautin suunnattomasti siitä uutuden viehätyksestä, jota uusien ruokatarvikepurkkien vertailu ja tuttujen suosikkien löytäminen tuottaa. Kassalla meinasin jo automaattisesti vilauttaa plussa-korttia ja vähän jäi harmittamaan kun ei paikallista bonus-korttia vielä taskusta löytynyt. Tuskin jaksan odottaa, että päästään johonkin hyper-markettiin ja todella täyttämään keittiön tyhjät kaapit ja pakastinlokerot. 

Vielä ei tunnu siltä että me täällä asuttaisiin, vaikka vaatteet on pitkästä aikaan viikattu kaappeihin epämääräisten laatikoiden ja matkalaukkujen sijaan. Enemmänkin fiilis on sellainen että ollaan tultu viettämään pidempää kesälomaa vieraaseen kaupunkiin. Mitään radikaalia muutosta tai askelta pysyvää asumista kohti ei vielä eilen ehditty ottaa. Jos nyt ei prepaid-liittymän hankkimista lasketa mukaan. 

Mutta täällä ollaan, kaikki yhdessä ja arki tässä vähitellen rullaa päälle. Tänään etsitään lähin leikkipuisto vaikka mieli tekisikin rannalle. En vain vielä tunne oloani niin itsevarmaksi että lähtisin kokeilemaan onneani Tunnelbanassa yksin kolmen lapsen kanssa ja huonolla suuntavaistolla varustettuna. Pysytellään vielä tässä lähikortteleissa ja pidetään tätä asuntoa turvapaikkana. 

Hui hui...