Mökkiarjen luksusta

Aamut jolloin "joudun" istumaan hiljaisessa mökissä vieressä kevyesti kuorsaavan unikeon vahtina. Luksusta. Täältä lämpimän mökin uumenista päivä näyttää vielä toiveikkaan kesäiseltä ja kohtalaisen lämpöiseltä. Totuus paljastuu vasta astuessa kynnyksen yli koleaan kesään. Varpaat ja sormet kohmeessa, monta kerrosta kesävaatetta varusteina. En ihan heti olisi arvannut tämän kesän menevän näin viileästi. 

Mutta säästä ei jaksa purnata ihan jatkuvasti. Eilen keikuttiin harvinaisen kaunis päivä Särkänniemessä, nyt on huvipuistoista saatu hyvä kattaus tälle kesälle. Vieressä hampaitaan narskuttelee yllättävän pitkäpinnainen kalamies, 2,5 v, jonka kanssa ollaan "nostettu" järvestä särkiä, ihmetelty niitä hetken ja päästetty takaisin kalaäidin luokse. 

Esikoisen kanssa käytiin myös ratsastamassa, tallikärpänen surrasi vaarallisen lähellä tämänkin vanhan tallitytön korvia. Ihanaa puuhaa touhuta hevosten keskellä ja hikoilla tunti vanhoja oppeja takaraivosta kaivellen. Mitkä ne pirun ulkoavut nyt taas olikaan?!? Jos lompakosta löytyisi salainen tasku, kehittäisin ratsastuksesta äidin ja tyttären yhteisen harrastuksen heti. Toistaiseksi tyydytään siis näihin mökkielämän helmihetkiin. 

Kuopus on tämän viikon aikana kehittänyt tasapainoaan kivien ja juurien luvatussa puutarhassa ja on jo todella varma ja tasainen kulkija. Näpit jäässä sinnikkäästi lotrataan vesileikkejä ja ihmetellään muurahaisia ja rantalaiturin sorsanpoikasia.

Vaikka juhannusaattona pähkäilin että mitä tästäkin ajasta tulee ja miten jaksan puolitoista viikkoa täällä sateessa, niin kummasti se aika vaan lipuu eteen päin. Tuleepahan aimo annos ulkoilmaa, luontoa ja suht alkeellista mökkielämää. Ja kallisarvoista aikaa isovanhempien kanssa. Hatun nosto, kiitos ja kumarrus heille. Lomaksi tätä on aikuisten näkökulmasta vaikea kutsua mutta laatuajaksi lastenlasten kanssa hyvinkin. 

 Hyvää vastapainoa tulevalle city-kesälle Tukholmassa. Enää hassu viikko jäljellä koto-Suomessa. Vatsassa kihelmöi sekä innostus että haikeus. Toistaiseksi vielä sopivana coktailina, ilman ahdistavaa luopumisen tunnetta. Vähän jännittää miten sekaisin lasten päät tämän kesän jäljiltä jäävät, kun jo nyt on havaittavissa hämmennystä siitä missä meidän oma koti oikein on. Oma koti on vielä paketissa. Laatikoissa ja ikean varastohyllyillä. Kohta, aivan kohta asetutaan taas paikoillemme. Vielä vähän reissuelämää edessä. 

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin.

 

Joku tässä yhtälössä mättää...

Sateinen ja kalsean kylmä sää, pieni mökki ilman juoksevaa vettä. Yksi joka harjoittelee potta-hommia ( lue: paljon pyykkiä) toinen joka muuten vaan kuluttaa paljon vaatteita sotkemalla ja kuolaamalla, yksi joka ei muotitietoisena voi pukeutua sään mukaisesti ja yksi joka unohti kaikki lämpöset releet kotiin, kun keskittyi pakkaamaan muiden kamoja. Ei hyvä yhtälö.

Me ollaan nyt siis lomakodissa kuten Amos asian "Jasonin kesä"-kirjan mukaan järkeili. Niin ollaan, mutta missä on loma? Juuri kun aurinko löytää nämä kulmat ja aloitetaan reippaina ulkovaatteiden pukeminen, alkaa jo vähintäänkin ripottaa siinä vaiheessa kun päästään kuistille. Eipä siinä mitään, onhan meillä vedenkestävät ulkovaatteet, mutta kun hengitys huuruuntuu kylmässä ja vaatteiden kuivaksi saaminen vie vuorokauden niin nostan kyllä itselleni ja varsinkin vanhemmilleni hattua jos jaksan seuraavan viikon tätä.Voi olla että muutetaan suunnitelmia ja palataan kaupunkimaisemiin. 

Toisaalta lapset eivät valita eikä välitä. Sateella voi jatkaa puuhommia, vaikka vain puolihullut tuolla ulkona vapaaehtoisesti rehkisi. Mutta jos toisessa kädessä on kauan kaivattu oma saha ja vesipyssy, niin pieni sade ei menoa latista. Ruoka maistuu, ja yöllä nukutaan sikeästi kun sade rummuttaa peltikattoa. Ja onneksi on netti ja netflix. Niillä saadaan sisälle pakotetut varsajalat hetkeksi ojoon ja paikoilleen, jotta voidaan odotella kaatosade kuuron heltiämistä, vain pieneksi tihutukseksi.

Mitäs muuta positiivista tästä keksisi? 

Ei ole hyttysiä.  Liian kylmää.

Ei tarvitse vahtia laiturilla pientä uimataidotonta apinamiestä. Liian kylmää.

Ei tarvitse kinastella kuka saa parhaan aurinkopaikan puutarhasta. Liian kylmää, eikä aurinko tänne osaa.

Ei tarvitse myöskään tunkea itseään bikineihin tai ritsahtelevaan uimapukuun. Liian kylmää.

Voi huoletta kerrospukeutua villasukkien ja parin kollarin kera, eikä miettiä miten pienet miehet suojaisi auringolta.

Täytyy myös syödä lähes koko ajan jotta pysyy lämpöisenä.

Eli tätä tämä loma sitten nyt näyttää olevan. Syömistä, nukkumista, sään sadattelua ja toiveikasta vilkuilua taivaalle samalla kun puhaltelee lämpöä sormiin ja lisää vielä yhden klapin kiukaaseen ja yhdet sukat ylisuuriin kumisaappaisiin. Vedetään keuhkot täyteen raikasta ja kosteaa järvi-ilmaa ja muistellaan näitä hetkiä kaiholla sitten parin viikon päästä kun kaikki taas heittää kärrynpyörää ja vaihdetaan maisemaa seuraavaan "lomakotiin". Hyvää lomaa vaan kaikille!

Tilaihme

Perjantai oli suuri päivä. Pitkään pelätty ja odotettu the muuttopäivä. Eli appivanhemmat köröttelivät laivasta isolla rekka/pakettiautolla ja alkoi todellinen äkshöni. 

Mulla oli valmiina hienot listat ja härvelit ja todella selkeä kuva siitä mitkä kamat oli ihan PAKKO saada mukaan. Olin henkisesti varautunut siihen että kaikki ei tule mahtumaan millään. Ja myös siihen että hermot tulee olemaan superkireällä ja kärsivällisyys koetuksella. 

Tähän oli iso liuta kohtuullisen hyviä tekijöitä. Ensinnäkin me ollaan mieheni kanssa ihan eri maailmoista näissä muutto asioissa. Jo se kertoo paljon, että mä pakkasin 34 35:stä muuttolaatikosta ja mies siis yhden. YHDEN. 

Toisekseen, mulle on tärkeintä, että kaikki on ehjänä ja hyvässä kunnossa vielä muuttorulianssin jälkeen, laatikot on järkevästi merkitty ja pakattu niin että niitä on helppo sitten purkaa. Mun miehelle tärkeintä on että auton pakkaaminen sujuu nopeasti. Ei väliä mahtuuko kaikki, meneekö joku rikki tai unohtuuko jotain,kuhan ollaan nopeita. Argh...

No onneksi,  kun autosta oli pakattuna vain 1/4 ja tapeltu oli vain kolme kertaa siihen mennessä, näytti vahvasti siltä,että me saadaan mukaan kaikki. Siis kaikki! 

Mikä ihana helpotus!

Meidän koko maallinen omaisuus mahtui siis yhteen lastiin. Aika hyvä! Eikä yhtään kaduta vaikka ollaan (lue: olen) aikas avokätisesti myynyt, lahjoittanut ja heittänyt pois kaikenlaista. 

Eli nyt on tavarat jo uudessa kodissa odottamassa elokuuta ja tarvittavat välttämättömät jutut väliaikaisessa osoitteessa parin korttelin päässä. 

Vielä on edessä mökkiloma the extreme, luvattu sää ei ihan vastaa sitä mielikuvaa jonka olin itselleni luonut tulevia viikkoja yh-äitinä ajatellen. Sateinen ja kylmä yhdistettynä alkeellisiin ja ahtaisiin mökkiolosuhteisiin ei kuulosta lomalta. Pitkältä piinalta pikemminkin. 

Mutta mutta, eiköhän me tästäkin selvitä. "Pahin" koettelemus kun on jo rekka-haasteen jälkeen takana päin.

      Tässä meidän rojut ja apumies!

Lista lyhenee ja homma etenee

Muutama viikko on jo vierähtänyt ja paljon on taas saatu aikaan. Myös moni viimeksi solmussa kipuillut ongelma on saatu ratkaistua. Nyt meillä on päiväkoti ja koulupaikat takataskussa, auto vaihtanut omistajaa ja laivaliput ostettu.

Tänään on jo helpompi hengittää. Suurin osa lahjoitettavista ja myytävistä huonekaluista löysi tänään uuden kodin. Ihanaa! Laatikkotornit ovat jo kiitettävän kokoisia. Kaikki turha on raivattu ja viety pois. Siis kaikki se turha, jonka voi määritellä. 

Jäljellä on se kaikki epämääräinen roju, jota vaan siirtelee paikasta toiseen kunnes saa tarpeekseen ja joko perustaa "sekalaista" laatikon tai rullaa esille mustan jätesäkin ja antaa palaa. Ja sitten joskus muutaman kuukauden kuluttua etsii kuumeisesti sitä yhtä juttua jonka joskus on omistanut ja VARMASTI säästänyt kunnes muistaa mustan jätesäkki-ratkaisun..

Samalla kun pitäisi pyörittää tätä kuplamuovi, Ikea-laatikko sirkusta, on velvollisuutena nauttia kesästä, olla mahdollisimman paljon ulkona, unohtaa kaikki tylsä ja tavallinen ja ahtaa sekä itsensä että lapset täyteen jätskiä ja mansikoita.

Ei kai tätä muuten voisi hyvälläkään tahdolla kutsua haasteeksi. Muuttokuorma lähtee pihasta pian, mutta mennään vaan vielä uimaan ja upotetaan talvenkalpeat varpaat kirpaisevan kylmään rantaveteen. Kyllä sitä ehtii pakkailla ajatuksen kanssa ja loogisesti myöhemminkin. Vaikka sitten viimeisenä iltana.

Mutta tämä taisto on voitettavissa, laatikko laatikolta, kilpikonnan vauhdilla.