Raastavaa pallottelua

Miten voikin olla vaikeaa saada aikatauluja lyötyä lukkoon!?!?

Kun vihdoin saatiin koulu- ja päivähoitokuviot selviksi ensi syksyä varten ja asuntokin varmistui vihdoin ja viimein, niin olisi todella mukavaa päästä miettimään itse edessä (ja lähellä) häämöttävää muuttoa.
Milloin lähtee iso lasti ja miten? Minkäkokoinen paku meillä on mahdollista vuokrata ja kuka sitä ajaa? Milloin tullaan koko kööri lahden toiselle puolelle ja mihin laitetaan kaikki ne tavarat, joita ei saada ekalla kerralla mukaan? Näitä vastausta vailla olevia kysymyksiä on aika liuta.

Mutta kaikki roikkuu nyt ilmassa, koska emme tiedä milloin saamme tulevan asunnon käyttöön. Pahimmassa skenaariossa on väläytelty elokuun alkua ja sehän ei käy laatuun ollenkaan! Asunto on jo tyhjillään, mutta sinne olisi tarkoitus tehdä pieni keittiö facelifti ja jotain pientä myös kylppärissä. Näin on suunniteltu. Näin on sovittu. Toteutus...  KUKA TIETÄÄ MILLOIN JA MITEN?? Ja taas roikutaan puhelimen päässä ja jahdataan kolmansia ja viidensiä välikäsiä, eikä kenelläkään ole antaa mitään vastauksia. Ja me odotellaan. Ja aika kuluu. Ja mitään valmista ei tule.

Hermoja raastavaa yrittää järjestellä asioita vain sähköpostien ja puhelimen avulla. Ei voida sopia muutosta, ei auto vuokraamisesta, ei apujoukoista eikä varaston vuokraamisesta. Ei edes lahjoitettavien huonekalujen noudosta, koska emme taaskaan tiedä miten pitkään tässä asunnossa vielä asumme.

Huomenna alkaa viimeinen kuukausi, jonka olemme koko perhe täällä Suomessa. Kesäkuussa työt kutsuvat jo lahden takana ja olen sitten (ilmeisesti määrittelemättömän ajan) yksin lasten kanssa täällä Suomessa. Onko joku yrittänyt hoitaa tärkeitä juoksevia asioita tai pakata muuttokuormaa kolme lapsen kanssa yksin? On varmaan ja joutunut lepositeisiin. Juu, Ei kiitos.

Tämän loppuajan pitäisi jättää mukavia ja mieleenpainuvia muistoja meille kaikille. Etenkin toivon sitä myös miehelleni, jolle kynnys joskus tulla tänne takaisin kasvaa varmasti muuton myötä kohtuu korkeaksi. Nyt me vaan ressataan ja murehditaan ja märehditään tätä epätietoisuutta ja aikatauluttomuutta. Kumpikin tahoillamme ja tavoillamme. Sitä kun ei jaksa viittä kuukautta putkeen viettää jokaista iltaa pohtimalla tätä muuttoa. Se on niin puhkipuhuttu juttu jo, nyt tarvitaaan äksöniä ja jotain konkreettista!

JOS jossain on joku muuttojen ja valmistuvien remppojen ylijumala, niin pliis pliis laita tähän projektiin jo vauhtia.
Aamen.

Ja hyvää Vappua!

Pieni syrjähyppy..

Nyt on pakko avautua aiheesta, joka ei oikeastaan mahdu tämän blogin viitekehykseen. Okei, kyse on kuitenkin ruotsalaisesta "kohusta", joten ehkä tämä vielä väljästi kuuluu asiaan. On sitten fika-pöydässä keskustelunaihetta tulevaisuudessa.
Nappasin nimittäin toissa päivänä kirjastosta ihan otsikon perusteella kirjan, joka kuohuttaa pikku sieluani!

Felicia Feldtin Näkymätön tytär (2011)

Ja, en ole taaskaan ajan hermoilla ja tämän kirjan aiheuttama kohu on jo aikaa sitten pölyttynyttä, mutta silti pakko muutama rivi tästä laittaa.

Kyseessä on siis omaelämänkerrallinen kirja Anna Wahlgrenin tyttäreltä. Mielenkiintoinen, hieman sekava (ymmärrettävistä syistä) ja ennen kaikkea pysäyttävä kirja.

Anna Wahlgrenia pidetään lastenkasvatuksen guruna vuonna 1983 ilmestyneen Lapsikirja teoksen ansiosta. Ei siis mikään eilen ilmestynyt opus, vaan aika monta vuotta sitten kirjoitettu juttu. Mutta kirja taitaa edelleenkin olla todella luettu ja siteerattu ja monen äidin käsikirja. Muista itsekin kun olin ekaa kertaa äiti (voiko noin edes sanoa...) ja kuulin tämän suuren Anna Wahlgrenin nimen moneen otteeseen kun äidit (varsinkin ruotsalaiset) keskustelivat lasten nukkumaan opettamisesta, rutiineihin totuttamisesta ja muusta vauva-aikana tärkeistä ja vaikeista haasteista. Itse en ole kirjaa lukenut, joten en ota siihen sen enempää kantaa.

Mutta tämä tyttären kirja avasi kyllä silmät. Luin sen kannesta kanteen parissa päivässä. Aika hyvin, kun nykyään jaksan lukea kaksi sivua ja nukahdan saman tien. Tytär kuvailee julmaa, alkoholisti ja irstailija äitiään ja turvatonta lapsuuttaan jatkuvasti vaihtuvia isäpuolia ja kotipaikkoja. Lisäksi Felicia Feld kuvailee niitä haasteita ja seurauksia, jotka lapsuus on häneen jättänyt.

 Aika järkkyä luettavaa. Kiinnostuksen herättyä lueskelin netistä minkälaista vastaanottoa kirja on saanut. Totta kai, kuohua ja kohua varsinkin Ruotsissa ja syytöksiä puolin ja toisin. Mikä kuitenkin ihmetytti ehkä eniten olivat ylimalkaiset kommentit tyyliin "tehkää niin kuin sanon, ei niinkuin minä teen...", joilla kuitattaan tyttären kokemukset ja edelleenkin pidetään Wahlgrenia guruna ja ylistetään Lapsikirjaa. Aika kummallista, sanon minä.

Itselleni ensimmäinen reaktio oli lähinnä varma ei. En koskaan avaa sitä kuuluisaa Lapsikirjaa ja ime itseeni tämän "gurun" oppeja. En vaikka sitä on anoppi yrittänyt mennävuosina tyrkkiä kirjahyllyyn. Vaikka se olisi kuinka hyvä kasvatusopas.

Ja seuraavaksi tunsin helpotusta. Muistan nimittäin, kun tyttäreni oli vielä vauva ja erään tuttavaperheen äiti seurasi orjallisesti Wahlgrenin metodeja omien lastensa kasvattamisessa. Tämä kyseinen äiti oli kaikin puoli kategoriassa "superäiti", jonka seurassa tunsin aina itseni kömpelöksi, hieman nuhruiseksi ja hitaaksi. Koin olevani hieman "huono" kun en jaksanut lukea tai kiinnostua kirjasta, kaikista ylistyksistä huolimatta. Oliko kyseessä hyvä päätös, voihan olla, että kirja olisi tarjonnut silmiäavaavia ratkaisuja päivittäisiin arjen haasteisiimme. Mutta nyt jälkikäteen olen vain hyvilläni ja hieman "ähäkutti"-fiiliksellä. Wahlgrenin opit ovat varmasti edelleen yhtä paikkaansapitäviä, mutta multa kyllä meni maku koko tyyppiä kohtaan. 

Ei mulla muuta, lukekaa ihmeessä tuo tyttären kirjoittama kirja! Ja Anna Wahlgrenin kirja... jättäisin lukematta...

Voiko jo...

...ruveta pakkaamaan?
Olisi niin paljon helpompi edetä koko tässä muuttohommassa , jos voisi jo kaivaa esille laatikot ja aloittaa pakkaaminen. Siinä hommassa voin sanoa olevani aika hyvä.
Vielä taitaa kuitenkin olla liian aikaista.

Mutta alustavia valmisteluja tehdään jo.

Kirppispöytään löydän jokaisella "puhdistuksella" uusia myytäviä, kirjaston kierrätyshyllylle vien muutaman kirjan joka visiitillä. Lahjoitettavien vaatteideiden kassi paisuu ja löytää taas tiensä lahjoituslaatikkoon.

Vaikka muuttamisesta on usein vaikea löytää positiivisia puolia, ajautuu sitä väistämättä karsimaan, kierrättämään ja lahjoittamaan ylimääräisiä tavaroita. Muuttamisessa parasta on yleensä se lopputulos, eli uusi koti. Mutta itse prosessi ei taida kuulua monenkaan lemppareihin.

Heti muuttoajatuksen syttyessä päätin, että toista kertaa en muuta "tyhjin käsin". Viimeksi kun muutimme maasta toiseen, lähdimme täällä Suomessa liikkeelle aika lailla nollasta. Mukana oli yhden henkilöauton verran kamaa, kaikki huonekalut ja muut  isot tavarat myimme tai lahjoitimme pois. Näiden reilun seitsemän vuoden aikana olemme onnistuneet haalimaan kasaan myös sellaisia aarteita, joista en luovu. Siis yksi henkilöautollinen ei tällä kertaa riitä, vaikka taitava pakkaaja olisikin.

Tavaroista luopuminen on kuitenkin aika puhdistavaa ja keventää oloa kummasti. Kyse on asenteesta ja ehkä kuitenkin myös siitä että mitä enenmmän tavaraa, sitä enemmän siivottavaa. Lelujen määrä on ainakin suoraan verrattuna siihen aikaan, jonka päivittäin käyttää niiden keräämiseen, niihin kompastumiseen ja jonkun pienen nippelin etsimiseen. Sisäinen pieni hamsterini tosin välillä nyyhkii niiden vuosia kaapissa pölyttyneiden cd-levyjen tai pokkareiden perään. Mutta sitä täytyy vaan kovettaa sisimpänsä ja sanoa kylmästi EI! kaikelle turhalle ja ylimääräiselle. Tiukkis-asenne tässä suhteessa palkitaan kyllä lopussa kannettavien laatikoiden määrässä.

Tämän muuton suurin haaste on itse tavaroiden saaminen lahden toiselle puolelle. Jos lompakko antaisi myötä, olisi helppo valita firma, joka hoitaisi homman alusta loppuun saakka. Kuulostaa erittäin houkuttelevalta, kun uusi koti sijaitsee viidennessä kerroksessa, talossa, jossa minimaalinen hissi vie vain neljänteen. Mutta se ei olisi oikein meidän tyylistä. Kuten jo aikaisemmin "kehuskelin", muuttoja on kertynyt tilille aikas monta. Eli jonkin sorti ammattilaisia taidetaan olla. Eikä siis luoteta tosi ammattilaisiin, vaan sävelletään ja sovelletaan itse. Ei käy aika iltaisin pitkäksi ja muistikirjat täyttyvät listoista.

Eli hihat ylös ja kaappi kerrallaan materian kimppuun!

Ja jos joku ehdottomasti kaipaa kesäksi lisää lukemista niin käsi äkkiä ylös ja tänne hakemaan kirjoista ne parhaat omaan hyllyyn pölyttymään. Muuten ne löytää tiensä kirjaston ota/jätä hyllylle. Ja joo, on aika paljon Pakkasta, mutta pohjalla myös muita "helmiä".

Hyppy tuntemattomaan

Muutto Tukholmaan voi kuulostaa aika laimealta ja joidenkin mielestä ei ehkä edes kolahda "suuren elämänmuutoksen" kategoriaan. Varsinkin kun 2/3 osalle meidän perheestä kyseessä on oikeastaan paluumuutto.

Mutta todellisuudessa tämä on meille iso ja jännittävä juttu.

Kukaan meistä ei voi sanoa tuntevansa Tukholmaa omakseen. Mieheni tosin on asunut Tukholman liepeillä muutaman kuukauden, mutta yötyö metrotunneleissa ja hirveä vuokraluukku 40 minuutin junamatkan päässä keskustasta rajoitti kaupunkiin tutustumista isolla kädellä.

Minun tietämys kaupungista rajoittuu lähinnä risteilymatkustajan peruskohteisiin: Junibacken, Skansen, Lagerhaus jne. Tukholma on vieras kaupunki minulle, ja pitkään se oli myös hieman luotaantyöntävä.

Silloin 8 vuotta sitten kun viimeksi asuin kansankodissa, Tukholma oli etelä-ruotsalaiselle yhtä kaukainen sekä henkisesti että fyysisesti kuin vaikkapa Lontoo. Pidin Tukholmaa pitkään (ja ehkä pidän vieläkin vähän...) pelottavan trendikkäänä, isona ja täynnä tyylikkäitä lattemammoja. Aika rajoittunut näkökulma, tiedän.

Pitkään mietin myös tämän muuttopäätöksen edessä, miten me "istumme" siihen trendikkääseen miljööseen ja minkälaisia meidän lapsista tulee, jos ja kun he varttuvat ison kaupungin sydämessä. Vähän hirvitti ja vieläkin välillä mietin, että onko tässä mitään järkeä.

Mutta elämässä on otettava riskejä, muuten sitä katuu jälkikäteen. Yleisin ensireaktio, järkytyksen ja hämmästyksen jälkeen tietysti, on muutto-uutiseen ollut " vitsi, mäkin haluun..." tyylinen kommentti, joka on vain vahvistanut ns. magkänslaa, että tämä on tilaisuus, johon on tartuttava.

Ja mikäs tässä on muuttaessa, laskeskelin että olemme yhteisin taipaleemme aikana muuttaneet yli 10 kertaa ja kerran siis Ruotsista Suomeen. Mitään peruskallioon saakka ulottuvia juuria emme me tai lapsemme ole ehtineet mihinkään näistä paikoista kehittää, joten irtiotto on jo rutiinia.

Aika on kaikin tavoin otollinen muutokselle. Lapset eivät ole vielä liian vanhoja ja vaikka kaverisuhteiden katkaiseminen on iästä huolimatta vaikeaa ja haikeaa, niin uusia kavereita tulee varmasti. Oma aikani kotiäitinä olisi tullut kesällä päätökseen ja ajatus vanhaan työpaikkaan palaamisesta tuntui välillä vieraalta. Mieheni saa kevään aikana päätökseen opinnot, ja työpaikanvaihdos olisi ollut edessä lähitulevaisuudessa myös täällä Suomessa . Olemme siis kaikki valmiita uuteen.

Mutta ikävä tulee varmasti. Ikävä perhettä, ystäviä ja tuttuja. Ikävä kaikkea sitä mitä Tukholmassa ei ole. Ikävä Suomea ja suomalaista. Tuttua ja turvallista. Jo nyt huomaan kääntäväni katseen Marimekkoon, Ivana Helsinkiin, Iittalaan ja muihin ihaniin suomalaisiin juttuihin.

Onneksi on Skype, Whatsup, Facebook ja 40 minsan lento Helsinkiin.

Virallista!

Nyt se on virallista!

Muutaman kuukauden kuluttua käännämme tämän lauman nokat länteen ja muutamme Tukholmaan!

Koko pitkä syksy ja talvi tätä on hiottu, väännetty, mietitty ja suunniteltu.
Pikku hiljaa, monien vääntöjen ja haasteiden jälkeen, kaikki tärkeimmät palaset loksahtavat vihdoin paikalleen.


Jo monta kuukautta sitten päätin, että kunhan kaikki vihdoin selviää, ja muutto on virallista, aloitan tämän blogin.

Ajatuksena on tuoda meidän arki ja siihen liittyvät hauskat, haasteelliset ja mieleenpainuvat asiat kaikkien kiinnostuneiden ulottuville. Tuulettaa tunteita muuton ja uuden kotimaan suhteen. Jakaa ilot ja tuskat uusien ystävien, leikkikavereiden, työkavereiden, kulttuurin ja ympäristön tullessa koko perheelle tutuksi.

Vielä on pitkä matka itse muuttopäivään, ja valtavasti tekemistä ja pohdittavaa edessä. Kevät tuo varmasti myös tullessaan ikäviäkin tunteita, pelkoa ja luopumisen tuskaa. On sanottava heipat monille, vaikka yhteyttä voi nykyään jo pitää melkein reaaliajassa, niin ei se ihan sama ole. On taas kerran muutettava, löydettävä uusi koti ja uudet kulmat. On astuttava ulos mukavasta, turvallisesta ja tutusta. Johonkin suurempaan ja koko perheelle tuntemattomaan ympäristöön.

Mutta juuri nyt, tässä huhtikuun alun viileässä ja kirkkaassa tunnelmassa, olen vain ja ainoastaan tyytyväinen! Pitkä epävarmuuden ja tietämättömyyden talvi takana, aika kääriä hihat ja pistää perhe taas kerran pakettiin. Ryhtyä hommiin!

Matka kohti uutta alkaa!